Mietoa kauhua

12.06.2011 - 21:06 / Pete.


Noinasten! Melko kauan sai tapella tämän sarjiksen kanssa, mutta nyt se on valmis. Sarjis perustuu aiemmin käsikirjoittamaani tarinaan, jonka Ari Karhunen ( http://akarhunen.sarjakuvablogit.com/ ) yli vuosi sitten piirsi. Tahdoin kuitenkin sarjiksen myös omaan blogiini, ja päätin uudelleenpiirtää sen. Sarjakuvan päähenkilö, Innokas tulee myös esiintymään tulevaisuudessa kahden kaverinsa, Tuuhean ja Pörröisen kanssa, joten siinä lisäsyytä piirtään. Jups, en pidättele enempää:

Kategoria: Sekalaista.



2 vastausta - “Mietoa kauhua”

  1. Ari Kirjoittaa:

    Ah, muistoja muistoja.
    Ja lähikuva tohtorin naamasta on oikein mainio, joskin huulia olisi voinut vieläkin suurentaa ja lisätä mukaan kuolaa.

  2. Pete Kirjoittaa:

    Aivan, Ariseni. Onneksesi juuri kyseisessä sivussa on toinenkin virhe jonka unohdin lisätä; varjostus puistopenkin oikealta puolelta. Toisaalta olen muutenkin hiukan pettynyt omaan lähikuvaversioon. En saanut siihen samanlaista fiilistä kuin sun omassas. Ehkä omani on liian siisti kun en käytä viivavarjostusta. Jees, mut onneksi muuten kelpaa. \o/

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus